Träskböle Trädgård Ab

Pinta-ala
15.000m2
Viljelyvuodet
19
Sukupolvi
3

Stefan Nordmyr (Träskbölen Puutarha) viljelee kurkkuja 15 000m2:n suuruisessa kasvihuonelaitoksessa. Stefan on ollut Osuuskunta Närpiön Vihanneksen jäsen vuodesta 1997, jolloin hän aloitti toimintansa. Hän on mukana myös osuuskunnan hallituksessa. Aikaisemmin puutarhakonsulenttina työskennellyt Stefan on kolmannen polven kasvihuoneviljelijä. Hänen kasvihuoneensa ovat suhteellisen uusia (-97, -04 ja -07), koska hän ei aloittanut toimintaansa isänsä vanhoissa kasvihuoneissa, vaan hän rakensi itselleen uuden laitoksen. Stefanilla on 15 täysipäiväistä työntekijää.

Hygienia ja työympäristö ovat Stefanille tärkeitä asioita. Hän huolehtii puhtaudesta ja hygieniasta sekä kasvihuoneiden sisätiloissa että niiden ulkopuolella erityisillä, vain kasvihuoneissa käytettävillä työvaatteilla sekä desinfiointiaineella, jota käytetään ennen kasvihuoneeseen menoa ja sieltä poistuttaessa. Hän käyttää kasvihuoneissaan pääasiassa biologisia torjuntamenetelmiä.

Stefan harrastaa liikuntaa ja metsästystä. Kesät hän viettää mieluiten kesämökillään vaimonsa Katarinan ja lastensa (Jacob 2002 ja Elin 2005) kanssa veneillen ja ulkoilusta nauttien. Perhe pyrkii myös tekemään 1–2 lomamatkaa vuodessa.

 

Nimi: 
Träskböle Trädgård Ab, Stefan Nordmyr
Paikkakunta: 
Träskböle
Viljelijänumero: 
231, 241 ja 251
Viljelylajikkeet: 
Kurkku
Pinta-ala: 
15.000m2
Viljelyvuodet: 
19
Rak.vuodet: 
-97, -04 ja -07
Sukupolvi: 
3
Lämmitysmenetelmä: 
Kiinteä polttoaine
Ympäristönäkökohdat: 
Viljelyssä käytetään biologista torjuntaa

SEURAA SUOMEN TUOREINTA INSTAGRAM -TILIÄ @NARPIONVIHANNES