Uusiutuva energia

Mikä on uusiutuva energia? Uusiutuva energia on energia, joka on peräisin lähteistä jotka uusiutuvat itsestään nopeaan tahtiin ja ovat tällöin kestäviä lähteitä. Nämä ovat siis lähteitä, jotka eivät lopu. Näihin lähteisiin kuuluvat muun muassa tuulivoima, aurinkoenergia, vesivoima, maalämpö ja bioenergia (esimerkiksi puu- ja puupohjaiset polttoaineet).

Pakkaamollamme käytämme ainoastaan vihreää sähköä, joka on peräisin vesi- ja tuulivoimasta sekä omasta aurinkovoimalasta. Viljelijöistämme usea käyttää myös vesi- ja tuulivoimaa, mutta lämmitykseen he käyttävät esimerkiksi puupohjaisia polttoaineita (puuhaketta). Tällä hetkellä 97% tuotantomäärästämme lämmitetään uusiutuvalla energialla mutta pyrimme siihen, että tulevaisuudessa tämä luku olisi 100%. Energialähteet, joita käytämme kasvihuoneiden lämmitykseen ovat kotimaisia, jotka auttavat säilyttämään työpaikkoja Suomessa.

Suuressa osassa kasvihuoneistamme olemme myös alkaneet käyttää LED valoja, jotka ovat tehokkaampia ja käyttävät vähemmän energiaa tuotettuja kiloja kohden.

Juhannusviikolla 2020 otettiin aurinkovoimala käyttöön. Nyt voimala tuottaa sähköä täydellä kapasiteetilla. Vuosituotanto on suunnilleen 250 MW joka on noin 20% pakkaamon vuositarpeesta. Täältä pystyt seuraamaan aurinkovoimalan tuotantoa reaaliajassa.