Peter Nyman

Pinta-ala
6.350m2
Viljelyvuodet
19
Sukupolvi
3

Peter Nyman on varttunut kasvihuoneviljelijäperheessä, ja kouluttauduttuaan puutarhuriksi ja päästyään armeijasta hän ryhtyi työskentelemään vanhempiensa kasvihuoneessa Närpiön Ståbackassa.

Vuonna 2005 toteutettiin suvun toinen sukupolvenvaihdos, jolloin kasvihuoneet siirtyivät Peterin omistukseen. Samalla hänestä tuli Osuuskunta Närpiön Vihanneksen jäsen ja hän hoitaa kasvihuoneviljelmää nyt kolmannessa sukupolvessa. Hän on mukana myös osuuskunnan hallituksessa. Peter viljelee tomaatteja kaikissa viidessä kasvihuoneessaan, joiden viljelyala on yhteensä 6 350 m2. Työntekijöitä on vuodenajasta riippuen 2–4, koska kasvihuoneet ovat tyhjinä joulu- ja tammikuussa.

Peter käyttää vain biologisia torjunta-aineita ja kimalaiset hoitavat pölytyksen. Hän käyttää myös 100 % uusiutuvaa energiaa, kuten turvetta ja haketta, joten hänen viljelmänsä on sekä ympäristön että hygienian suhteen korkeatasoinen. Kasvihuoneiden ovissa on puhelinnumerolla varustettu Stop-kyltti kutsumattomien kävijöiden pysäyttämiseksi. Kasvihuoneeseen mentäessä desinfioidaan sekä kengät että kädet, mikä estää sairauksia ja muita haitallisia tartuntoja leviämästä kasvihuoneisiin.

Peter harjoittaa myös pienimuotoista viljanviljelyä kasvihuoneviljelyn ohessa. Metsästys on hänen mieluisin harrastuksensa, ja lisäksi hän seuraa jalkapalloa tv:stä aina silloin tällöin. Perhe pyrkii tekemään lomamatkan keskimäärin kerran vuodessa. Peterin perheeseen kuuluu avopuoliso Maarian lisäksi -98 syntynyt Elida, -00 syntynyt Oskar ja -08 syntynyt Agnes.

Nimi: 
Peter Nyman
Paikkakunta: 
Ståbacka
Viljelijänumero: 
5
Viljelylajikkeet: 
Tomaatti
Pinta-ala: 
6.350m2
Viljelyvuodet: 
19
Rak.vuodet: 
-69, -74, -88, -98 ja -08
Sukupolvi: 
3
Lämmitysmenetelmä: 
Uusiutuvalla energialla
Ympäristönäkökohdat: 
Viljellään käyttäen biologisia torjunta-aineita

SEURAA SUOMEN TUOREINTA INSTAGRAM -TILIÄ @NARPIONVIHANNES